Hyvät satakuntalaiset ja satakuntalaishenkiset läsnäolijat,

en suureksi harmikseni pääse tänään paikalle vastaanottamaan huomionosoitustanne, mutta pyysin vanhempiani olemaan paikalla lukemassa tämän tervehdykseni. Olen perinyt kummaltakin heistä puolet perimästäni, joten käytännössä olen mukana juhlatilaisuudessanne.

Tunnustuksenne lämmittää suuresti mieltäni ja erityisen sympaattisena pidän sen nimeä. On kunnia tuoda satakuntalaisuutta esille maailman turuilla ja toreilla, mutta vielä suurempi kunnia on tulla nimetyksi sinitiaiseksi. Sinitiainen on kulttuuriympäristön laji. Pieni, mutta ärhäkkä, lintu, joka tarpeen tullen häätää talipalloltaan isomman sukulaisensa talitiaisenkin. Tämä on kaikin puolin samaistuttava eläin.

Ylpeänä satakuntalaisuudestani olen vuosien varrella päässyt useita kertoja kertomaan, että olen Vuoden nuori porilainen 2003. Nyt voin onneksi siirtyä ajankohtaisemmin kertomaan, että olen Vuoden sinitiainen 2019. Tämäkin huomionosoitus epäilemättä herättää kuulijoissa ihmetystä ja iloa.
”Mistä ansioista tuon palkinnon sitten saa”, kysyi kollegani, jolle mainitsin palkinnosta. ”Satakunnan tuomisesta myönteisellä tavalla esille”, vastasin. Kollegani reagoi tähän naurulla. Jos tämä reaktio oli jostain osoituksena, niin ehkä siitä että satakuntalainen huumori on hyvin monitahoista.

Lopuksi täytyy tietenkin huomioida se tosiasia, ettei satakuntalaisuuteni ole mitenkään oma saavutukseni. Tästä haluan kiittää vanhempiani, joiden ansiosta elämäni ensimmäiset 19 vuotta Porin Hiesutiellä valmistivat minut elämän haasteisiin Satakunnan ulkopuolellakin.

Sydämellisin kiitoksin,
Tuomas Aivelo